Kiimasen Savulenkillä tiheä, muttei tiukka tunnelma


Järjestäjiä viikon päivät pelotellut ennuste kalseasta ja sateisesta juhannusaatosta Lannevedellä jäi toteutumatta. Aamupisun aikaan ilmassa vielä leijaili ohuen ohutta tihkua, mutta sekin matkasi tuulten mukana itäsuomalaisten riesaksi.

Juoksu- ja juhlasää olikin Hernesalmen myllyllä mitä mainioin. Juoksijoita ja patikoijia ilmoittautui lenkille niin paljon, että kolmen vuoden takainen osallistujaennätys 1152 lytättiin sillanrakoon. Uusi komea lukema on nyt 1317. Myllyn piha kävi ahtaaksi, sillä yleisöäkin taisi olla ennätysmäärä. Ainakin siltä näytti ja vaikutti, sillä tungoksessa oli jo hiukan vaikea liikkua sinapilla kuorrutetun makkaran kanssa. Ja se tuttukin oli koko ajan hukassa.

Hyvästä juoksusäästä kertoo miesten kympin voittajan Antti-Pekka Niinistön aika 30.32, mikä nousee Savulenkin kaikkien aikojen top tenissä kakkoseksi. Viime kesänä Suomi-Ruotsi maaottelussakin juossut Henri Manninen hävisi ylivoimaiselle voittajalle 1.16, mikä tekee matkassa ainakin ratakierroksen verran.

Naisten kympillä Tuimalan Anni ja Ulla palasivat pitkästä aikaa tosi toimiin Kiimasen teille ja ottivat kaksoisvoiton, kuten kaksosten pitääkin. Niin ovat yhtä ja hyvää puuta.

Sari Krigsman ja Jari Hakola olivat nopeimmat 50-vuotiaiden sarjoissa juosseet.

Lasten kasvava määrä Savulenkillä ilahduttaa meitä kaikkia. Nyt 300 m matkan viipotti peräti 229 tyttöä ja poikaa.

Patikkasarjassa oli niin ikään ennätysmäärä osallistujia, kun 3,5 tai 10 km taivalsi kaikkiaan 384 liikunnan riemua.

Kaupunginjohtajamme Timo Rusanen selvisi juhannusrauhattomuusjulistuksen eestin kielisestä versiostakin moitteetta. Hemmo Hirvosen trio piti tunnelmaa yllä monipuolisella kesämusallaan ja Tenho Olavi valloitti Savulenkin yleisön sydämet hienolla äänellään ja sutjakalla esiintymisellään.

Savun Saunamaailman johtavat hiilihankomiehet lyötiin yleisön edessä melkein ritareiksi. Juhani Luotola sai saunaeverstiluutnantin arvon asianmukaisine prenikoineen ja Tapani Luotolan kyläseppä Iivari Pääkkönen ylensi saunamajuriksi.

Osallistujamäärän yllättävä kasvu, n. 15 % yllätti järjestäjät ja satakunta juoksijaa jäi ilman kyläsepän takomaa mitalia. Vanhoja mitaleita jaettiin ja luvattiin toimittaa jälkikäteen sepän tekemä niille, jotka sitä halusivat.

Kun vielä saisimme takaisin ne 35 numerolappua, jotka lähtivät kilpailijoiden mukaan, olisi kaikki vallan hyvin.

Kiitos kilpailijoille, patikoijille ja talkooväelle. 36. Savulenkki juostaan juhannusaattona 2018. Tervetuloa!

 

Hannu Vesterinen

Kiimasen Savun puheenjohtaja

 

Savulenkin tulokset ja kuvat.

Avainsanat:

Muuta kiinnostavaa

Kommentointi on suljettu.

Uusimmat kirjoitukset