Lannen Lenkki


Lannen Lenkki perustettiin Kiimasen Savun jalanjäljille Kiimasen Savu Ry:n kertoessa, että eivät enään järjestä Savulenkkiä. Kiimasen Savulta tuli toivomus, että Savulenkin nimi muutetaan kokonaan ja tapahtuman järjestäisivät kylänyhdistykset. Kyläyhdistyksen puheenjohtajana Suvi Ahola kutsui avoimella kutsulla Sampolaan väkeä koolle. Tässä tapaamisessa suunniteltiin sitä, että saadaanko lenkki vielä kylällä järjestettyä. Kyläläisiä ja kylän ystäviä tuli paikalle ensimmäiseen tapaamiseen kolmisen kymmentä. Kyläläisten into oli käsinkoskelteva, kyllä Lenkki vielä järjestetään.

Lenkin nimeksi tuli Lannen Lenkki. Lenkki juostaan edelleen juhannusaattona Hernesalmen Myllyllä perinteisiä juoksureittejä pitkin. Joenrannalla saunamaailma palvelee juoksijoita ja juhannuksen viettäjiä. Tapahtumassa palkitaan vuoden Juhannuksen Saunatonttu/saunahullu. Musiikista vastaavat pääsääntöisesti kylän omat soittajat. Tapahtuman pääjärjestäjä on Lanneveden Kyläyhdistys ry yhdessä Sampo Nuorisoseuran kanssa. 

Muuta kiinnostavaa

Kommentointi on suljettu.

Tulevat tapahtumat