Rientola

Työväentalo kevät/kesä 2021


Koronan vuoksi tapahtumat keskeytetty, niin kuin muutkin odotamme tilanteen paranevan, niin toiminta alkaa uudestaan. puh. johtaja Rauno Temonen.

Toinen tiedonanto kyläläisille, kun on paljon kyselty työväentalon kunnon rapistumisesta ja uudelleen kuntoon saattamisesta. Vuodesta 1990 alkaen ei talon kunnosta huolehdittu asiaan kuuluvalla tavalla. Pöytäkirjaan merkityt korjaukset jätettiin tekemättä, katon vuodot aiheuttivat vaurioita monen vuoden aikana. Eteisen ala katto lahosi, ikkunoita rikki, tanssisalin laipion koristevauriot, asunnon puoli hirveässä kunnossa, ei vuokralaista, talon ympäristö vesottunut ja piha montuilla ym.

Rauno Temosen aloitteesta aloitettiin remontointi mitä silloinen puheenjohtaja ei enää kannattanut ainoana. Puheenjohtajan vaihduttua 17.02.2011 aloitettiin ensin asunnon korjaus, ravintolasali, näyttämö, sisävessa, viemäri ja vesiliittymä. Ikkunoiden ja vuorilautojen uusiminen, katon vuotojen korjaaminen, piha-alueen raivaaminen, pihan kunnostus, lentopallo kentän korjaus. Kaikki nämä kohteet saatettiin kuntoon työväenyhdistyksen omalla porukalla. Tukirahoja saatiin monena vuotena pienissä erissä, kustannusarviot ja raha hakemukset teki Rauno Temonen ja suunnitellun remontin. Ensimmäinen tärkeä asia oli saada vuokralainen, jonka tuloilla talon ylläpitoa voidaan pitää. Saarijärven kaupungille kiitos, joka on tukenut toimintamme ylläpitoa. Kiitokset myös talon remontin kustannuksiin osallistuneille. Talon eteisessä on laatta ovessa, jolta tukea olemme saaneet remonttiin. Kaikki ovat tervetulleita talon toimintaan mukaan uusia tarvittaisiin esim. nuoria vetäjiä, tässä kun alkaa olla ikää nykyisellä porukalla.

Kaikille lanteisille hyvää kevättä ja kesää toivoo Lanneveden työväenyhdistys ja nykyinen puheenjohtaja Rauno Temonen.

Muuta kiinnostavaa

Kommentointi on suljettu.

Uusimmat kirjoitukset