Browsing category Yleinen

Kyläkyselyn tulokset


Kylämme asukkaiden toiveita ja tarpeita kartoitettiin kyläkyselyllä 2016. Tulokset julkaistiin elokuun kesäpäivillämme ja ovat nähtävissä nyt myös täältä: Lanneveden kyläkyselyn tulokset 2017. Kyselyn pohjalta hyvää elämää kehitetään edelleen kylällämme. Mikäli haluat mukaan kehittämistyöhön tai toimintoihin esim. Kylänapureihin, Terhokerhoon, Elämänretkiryhmiin otathan yhteyttä Riitta Leppälä-Oksaseen 040 179 7763, kyla.apuri@pp.inet.fi  tai Saija Ylöseen 040 197 8115 saija.ylonen@punainenristi.fi

Lasten ja nuorten lentopallokerhon päättäjäisiä vietettiin 23.7.2017


Liikkuva Lannevesi on pistänyt vipinää lentopallokerhon merkeissä yhteensä 18 lapseen ja nuoreen kuluneen kesän aikana. Monenlaisia pelitaitoja opittiin ja opeteltiin mukavassa porukassa. Uusittu Lanneveden koulun piha lentopallokenttineen on tarjonnut hyvät puitteet kerholaisille.

Kerhon päättäjäisiä vietettiin iloisissa merkeissä. Puolet porukasta oli lomareissuillaan, joten koko ryhmä ei ollut tänään mukana. Lapset saivat pelin päätteeksi diplomit innokkaasta osallistumisestaan.

Kuvassa tänään paikalla olleet pelaajat ohjaajansa Irja Temosen kanssa. Aplodit innokkaille nuorille pelaajille ja vapaaehtoiselle ohjaajalle !