Browsing category Ajankohtaista

Lannevesi 2020 -seinäkalenteri ilmestyy syyskuussa


Lanneveden kylän keskuksena toimii nuorisoseurantalo Sampola. Nuorisoseuran vuosikokouksessa mietittiin porukalla varainhankinnan keinoja nuorisoseuran toiminnan ja Sampolan kiinteistön ylläpidon turvaamiseksi. Ehdotin, että voin lahjoittaa luontovalokuvaajana valokuviani seinäkalenteriin ja lisäksi puolisoni Stepi Sundberg antaa ilmakuvia Lannevedeltä kalenterin kuviksi. Kaikki tämän kalenterin valokuvat ovat Lannevedeltä kuvattuja maisemia. Kalenterin avulla voidaan siis myös tuoda esiin kaunista kahden järven ympäröimää kyläämme.

Varainhankintaprojekti sai vihreää valoa nuorisoseuran johtokunnalta ja lupauduin kalenterihankkeen puuhanaiseksi talkoohengessä. Sain kiitettävästi mukaan paikallisia yrityksiä ja yhteisöjä sponsoreiksi, joita tarvittiin kalenterin painatuskulujen kattamiseen. Kiitos jokaiselle sponsorille. Saimme yhdessä tilaukseen 300 kalenteria. Seinäkalenteri on avattuna A3, suljettuna A4-kokoinen ja siinä on kierresidonta keskellä.

Tavoitteeksi asetettiin, että kalenteri saadaan myyntiin Lanneveden Avoimet ovet -tapahtumaan 7.9.2019. Kalenteri on siis tulossa painosta syyskuun alussa. Kalenterin hinta on 20 € kappale tai 15 € kappale, jos ostat kaksi tai useamman kerralla.

Myynnistä vastaa Lanneveden Sampo Nuorisoseura. Tuotto menee siis lyhentämättömänä nuorisoseuralle. Kalenteria myydään nuorisoseuran tapahtumissa ja kyläläisistä toivotaan talkooapua myös kalenterin myyntiin. Kalenterin voit tilata myös postin kautta, tällöin luonnollisesti tilaukseen lisätään postituskulut ja maksu tapahtuu laskulla.

Tämä luontokuvakalenteri on uniikki lahjaidea vaikka koko suvulle ja tuttavapiirille. Osta siis omasi jemmaan joululahjaksi tai itsellesi ensi vuoden iloksi seinällesi.

Tilaa kalenteri nuorisoseura.sampo@gmail.com

Tilaukseen kerro tilaajan nimi, postitusosoite, puhelinnumero pakettia varten ja kappalemäärä montako kalenteria tilaat. Sähköpostin otsikoksi Kalenteritilaus.

Jos voit myydä kalentereita, niin sovi asiasta Tiina Purasen kanssa puh. 050 3579785 tai sähköpostilla osoite puranentiina@gmail.com

Terveisin Lannelta luontovalokuvaaja Leena Aijasaho www.voimavalokuva.fi

Työväentalon 100-vuotisjuhlat


Kiitämme kaikkia osallistujia ja muistajia Työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlaan Rientolassa 14.7.2019. Porukkaa kävi tasaisesti ihan loppuun asti, mutta lisää olisi kaivattu kakkua olisi riittänyt isommallekin sakille. Sari Honkonen soitti haitaria upeasti ja naiset lauloivat Lanneves kappaleen tosi hienosti, joka kosketti juhla väkeä, heille erikoiskiitos osallistumisesta. Osallistujia oli tullut vähän Uuraisilta ja Saarijärveltäkin tapahtumaan. Keskusteltiin talon toiminnasta paljon, miten se on toiminut sieltä 1919 tähän päivään asti ja kiinnostusta riitti.

Noin kymmenen vuotta sitten aloitettiin talon kunnostus ja pelastus, jossa onnistuttiin ja saatiin talolle lisäaikaa. Jotkut eivät kannattaneet talon kunnostusta eivätkä uskoneet sen onnistuvan. No ehkä nyt uskovat nekin. Kunnostus kesti noin kymmenen vuotta pienellä sakilla. Kyllä siinä vieläkin on tekemistä. Tervetuloa mukaan talon toimintaan ja tapahtumia järjestämään. Talo on kunnostettu kyläläisiä varten.

Rauno Temonen

Kiimasen Savulenkillä tukalaa


Kymmenen kilometrin tulosluettelot sen kertovat: saattoi olla tukalimmat olot koko lenkin 36-vuotisen historian aikana. Miesten kympin voittajan Ari-Pekka Lassilan aika 33.03 oli kehnoin sitten vuoden 1984, jolloin nykyinen kisapäällikkömme Pentti Kujala oli ykkönen ajalla 34.11. Hiihtäjä Anne Kyllönen oli nopein nainen, mutta aika 39.19 kertoo sekin ahdistuksesta rintalastan alla. Vain kerran on Savulenkki voitettu huonommalla ajalla. Marja Hakalax oli paras v. 1985 ajalla 44.15. Niin Pentin kuin Marjankin voitot tulivat Savulenkin melko vaatimattomina alkuvuosina. Savulenkin miesten kympin aiemmin voittaneet Miika Takala ja Henri Manninen heittivät leikin kesken. Manninen ainakin ahdistuksen vuoksi.

Sää oli helteinen ja heikkotuulinen. Kun vielä kävi niin, että hiukan liian lähellä juhannusta lanattu tie pölisi paikoitellen pahasti ja tien pinnassa oli paljon irtokiveä, ei rata tällä kertaa ollut juoksijoille mieluisassa kunnossa. Pahoittelemme sitä ja yritämme ensi kesänä tältä osin parantaa oloja. Kaiken muun kuin juoksun kannalta olot olivat kerrassaan mahtavat.

Hieno sää ja ihmisten aiemmat kokemukset tapahtumassamme houkutteli juoksuun lenkin historian toiseksi suurimman määrän osallistujia. Tarkistettu lukema oli nyt 1225, kun se juhlajuoksussa v. 2017 oli 1317. Tuhannen osallistujan raja ylitettiin nyt kymmenennen kerran. Lasten juoksuissa tehtiin uusi ennätys – 232 taaperoa ja pilttiä. Jatkossa joudumme pohtimaan 0-4- vuotiaiden sarjan mielekkyyttä nykyisellään. Sydäntä särkevää itkua väkisinjuoksuttammisesta ei vanha opettaja kestä kuunnella jatkossa. Olisi mukava tietää mitä mieltä oltaisiin jos laittaisimme lasten juoksuihin alaikärajan. Vaikkapa 3 vuotta.

Suuret kiitokset juoksijoille, yleisölle ja toimitsijoille. Olihan Savulenkillä taas vallan hauskaa. Ja kun nyt tuli puheeksi, niin vuoden kuluttua lupaamme satsata kulttuuripuolelle hiukan enemmän. Tapahtumat näyttämöllä ovat jääneet hiukan vaisuiksi viime vuosina. Heittäkääpä vinkkejä mitä lavalla haluttaisiin nähdä ja kuulla.

Pj Hannu Vesterinen

Sahanranta kesäkuntoon koko perheen voimin


Sade ei haitannut Sahanrannan talkoissa, vaan paikalle saapui ennätysmäärä väkeä siistimään kylämajan ympäristöä. Halkovaja pullistelee nyt uudesta kiukaantäytteestä ja laituri uitettiin uudelle paikalleen yhteiseltä rannalta kylämajan rannan puolelle. Uusi yhteisen rannan laituri saapuu piakkoin.
Juhannuskokkoon kärrättiin uutta täytettä kylämajan pihapiiristä: ennen pahinta sadekuuroa ehdittiin enimmät lehti- ja oksakerrokset haravoida pois jaloista ja kuskata poltettavaksi keskikesän juhlapäivänä.
Nyt kannattaa testata myös upouusi rantalentopallokenttä, jota viimeisteltiin tihkusateessa.
Koska keli oli kolea, ja uimaan piti päästä, nuorimmat talkoolaiset huolehtivat saunan lämmityksestä. Jälleen totesimme, että löylyn henki on hyväntuulinen tässä hikimajassa. Melkoisen hyväntuulisia olivat myös tutunnäköiset eläinystävät kettu, jääkarhu, karhu ja susi, jotka osallistuivat pienimpien kaitsemiseen ja jäätelötarjoiluun. Kamu-karhu, Kettu Kehveli ja jääkarhu Uhattu. Paikalla oli myös nimetön susi, jonka nimeämiseen voit pian osallistua Lanneveden kyläyhdistyksen facebook-sivuilla.
Kukaan ei tainnut lähteä nälkäisenä kotiin. Makkarat, letut, jäätelöt ja pullat maistuivat kovan työn päälle.
Leena Aijasahon kuvia talkoopäivästä voit tarkastella tästä.

Uusimmat kirjoitukset